Ensiksi pari pientä asiaa näistä tarinoista:
* ajanlasku on itse kehittämäni ja pätee kaikkiin tarinoihini liittyen luomiini hahmoihin
* vuosi 1001 alkaa, tapahtumista jotka tapahtuvat “My Little Pony: Ystävyyden taikaa” ensimmäisen jakson lopussa.
* vuodessa on 365 päivää ja vuoden ensimmäinen päivä vastaa päivää, joka oikeassa kalenterissa on kesäkuun 24. päivä. Kuukausia ei ole, vaan päivät merkitään 1-365
Celestian vuosi 1016, päivä 161
Kuten tavallista, Chocolate tuli tänäänkin kotiin juuri ennen kotiintuloaikaa, eikä siinä mitään sen ihmeellisempää, mutta huomasin, että jotain normaalista poikkeavaa tässä kerrassa oli. Se, että hänellä oli kasa kirjoja mukana, ei ollut ihmeellistä, sillä hän on viettänyt paljon aikaa kirjastossa, sen jälkeen kun noin vuosi sitten oppi lukemaan, varsinkin näin talviaikaan, kun hän ei kylmyyden vuoksi jaksa lennellä samaan tapaan kuin muina vuodenaikoina. Mutta kirjojen lisäksi huomasin, että hänen käytöksensä oli kuin, hän olisi halunnut kysyä jotain, muttei ollut varma kuinka kysyä tai kuinka suhtautuisin kysymykseen. Lopulta hän ilmeisesti päätti ryhtyä tuumasta toimeen, sillä seuraavanlainen kysymys hänen suustaan pölähti ilmoille, “Isi, voisimmeko juhlia tänä vuonna joulua lämpöjuhlan sijaan?”. Siinä sitten katselin hieman hölmistyneenä vastaten, “Juhlia mitä?”.
Tässä vaiheessa hän näytti minulle kirjat, jotka hän oli kirjastosta mukanaan tuonut ja kuinka ollakaan, ne kaikki liittyivät tavalla tai toisella tähän jouluun, mitä tai mikä se sitten olikin. Sen jälkeen kun Chocolate oli näyttänyt kirjat, hän alkoi selittämään, että tämä joulu on eräs ihmisiksi kutsuttujen olentojen juhla. Lisäksi hän selitti joitain tähän jouluun liittyviä perusasioita ja selityklsen lopuksi kysyi uuselleen, “No isi, voimmeko juhlia tänä vuonna joulua lämpöjuhlan sijaan?”
Tässä vaiheessa mietin kovin, mitä vastata, sillä vaikka Chocolate hieman asiaa selittikin, ei se oiekin ollut riittävästi päätöksen tekemiseksi. Sitten sain ajatuksen ja pyysin Chocolatea antamaan minulle viikon miettimisaikaa. Tämän viikon aikana selvittäisin itse Chocolaten lainaamien kirjojen avulla, olisiko tämä joulu sopiva juhla juhlittavaksi ja toki minun pitäisi myös keskustella asiasta Lilyn kanssa. Hän suostui, koska hänrllä ei ollut vaihtoentoja, sillä hänen kehonkielensä viestitti hyvin selvästi, että hän todella haluaisi tämän onnistuvan. Vastaus kysymykseen miksi, selviäisi varmaan näistä kirjoista.
Tämän jälkeen Chocolate katsoi kelloa ja lähti iltapalalle. Tiesin, että ensi viikolla tällä samlla kellonlyömällä hän tulisi tivaamaan minulta vastausta, ellen sitä ennen sitä olisi antanut. Päätin aloittaa tutkimuykseni tämän joulun suhteen huomenna ja viikon kuluttua käsissäni olisi joko erittäin iloinen tai todella pettynyt tytär ja ajatuskin jälkimmäisestä raastoi rintaa, mutta toisinaan sitä vain joutuu vanhempana tekemään myös lapsen mielestä ikäviä päätöksiä.
Audioversio:
Audioversion musiikki credits:
* Michele McLaughlin – Celtic Christmas
* Kevin MacLeod – Oh Holy Night
Jotta oli helpompi kuvitella tarinan päähenkilöt mielessään, tässä on niistä jonkinmoinen kuvallinen esitys.