Joulukalenteri – Ponijoulu, päivä 21

21

Celestian vuosi 1016, päivä 181

Tuntui oudolta lähteä Lilyn kanssa aamulla töihin, kun Chocolate ei ollut kotona. Siihen on niin tottunut, että pikkuisemme pyörii siinä aina aamuisin, kun olemme aamiaisella ja sitten töihin lähdössä, muttei tänään, kun hän on ensimmäistä kertaa yökylässä ystävänsä luona.

Töissä meinasi tulla hieman kiirettä, kun hieman ennen puolta päivää kylän pormestari pölähtää sisään ja tekee tilauksen hienosta ja erittäin monimutkaisesta kakusta, jonka pitäisi olla jo valmis jo tänä iltapäivänä. Ilmeisesti prinsessa Celestia on tulossa hänen luokseen iltapäivällä epäviralliselle vierailulle ja kakku on tarkoitettu siihen tilaisuuteen. Eipä siinä mitään, toivoimme vaan ettei kovin montaa muuta tilausta tälle päivälle tuli tai muuten saisimme tarjota asiakkaille “ei oo:ta”. No muita tilauksia ei tullut, joten ei ongelmaa. Toisaalta saimme tästä yhdestä tilauksesta sen verran rahaa, ettei haittaa vaikkei tilauksia tullutkaan. Asiakkaita toki kävi, mutta he ostivat mitä oli tarjolla, eivätkä tehneet tilauksia.

Ihme ja kumma, saimme kakun valmiiksi juuri ennen kotiinlähtöä siis normaalia kotiinlähtöaikaa, sillä yrittäjinä meillä päivät kestää juuri niin kauan kunnes hommat on hoidettu. Toimitimme kakun pormestarille kotimatkalla ja näimme samalla hyvin pienen vilauksen Celestiasta. Se oli vaikuttava näky, vaikka se ehkä sekunnin vain kestikin. Ehkä vielä joku päivä pääsen Celestian näkemään ihan kunnolla.

Kotiin tullessamme Chocolate ei ollut vielä kotona, muttei se ollut yllätys. Hänen kotiintuloaikansa ei ollut vielä lähelläkään ja he varmasti ottaisivat kaiken ilon yhdessä olosta irti Starry Nightin kanssa. Runsaasti ennen kotiintuloaikaa Chocolate sitten saapui kotiin Starry Night mukanaan. Hän oli kuulema hälunnut näyttää Starry Nightille, missä asumme. Tämän jälkeen he vielä tovin leikkivät pihallamme, kunnes Starry Night lopulta lähti kotia kohti. Sisälle päästyään Chocolate alkoi kertomaan kuinka hänen vierailunsa oli sujunut (eilisen päivän tapahtumien osalta kirjasin tapahtumat eilisen päivän merkintään lisäyksenä).

Tänä aamuna herättyään he olivat leikkineet ensin sisällä ja aamiaisen jälkeen ulkona. Ollessan ulkona he olivat esitelleet toisilleen taitojaan. Chocolate oli esitellyt lento- ja pilvenkäsittelytaitojaan. Starry Night oli esitellyt magiaansa ja kuulema lumiponien tekeminen magian avulla oli kuulema paljon helpompaa kuin ilman. Heidän oli pitänyt palata sisälle, kun olkona oli alkanut olla hieman liian kylmä. Sisällä he olivat pelanneet yhdessä Starry Nightin äidin kanssa lautapeliä (Chocolate ei kertonut tai tiennyt mitä peliä). Sitten he olivat pääasiassa keskustelleet kaikenlaisesta, kunnes Chocolate oli päättänyt, että on kotiinlähdön aika ja oli pyytänyt Starry Nightia mukaan, että hän voisi näyttää Starry Nightille kotimme sijainnin.

Olin oikein onnellinen, että Chocolaten ensimmäinen yökyläilyreissu meni hyvin ja että hän on löytänyt niin hyvän ystävän kuin Starry Night.

 

Audioversio:

Audioversion musiikki ja äänitehosteet credits:

* Mysterious Renderer – Twelve Days of Christmas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *