Joulukalenteri – Ponijoulu, päivä 22

22

Celestian vuosi 1016, päivä 182

Tänään vietimme talvisen päivän yhdessä perheen kesken. Lähestyvä lämpöjuhla on pitänyt meidät Lilyn kanssa kiireisinä töissä, joten aikaa Chocolatelle ei ole paljoa jäänyt viime aikoina. Tämän päivän tarkoituksena oli viettää laatuaikaa, jota ei viimeaikoina ole liikaa ollut, perheen kesken. Normaalisti pidämme viikossa kaksi päivää vapaata, mutta näin lämpöjuhlan lähestyessä, ei ole varaa pitää kuin yksi päivä viikossa. Tekemistä olisi vaikka joka päivälle, mutta ettemme ajaisi itseämme aivan puhki, täytyy edes se yksi vapaapäivä pitää.

Mutta joka tapauksessa, tänään oli aurinkoinen päivä, joten päätös viettää se ulkoillen ei ollut vaikea. Lisäksi lumi oli sopivan märkää, esimerkiksi lumiponien tekemiseen, mikä olikin ensimmäinen mitä teimme. En tiedä kuinka Chocolate sen teki, mutta hänen lumiponinsa oli upein mitä olen koskaan nähnyt, mutta tämä vain vahvistaa uskoani, mistä aiemmin kerroin, että uskon Chocolatesta tulevan isona taiteilija (* viittaus aiempaan tarinaani “Päivä isovanhempien kanssa”).

Lumiponien jälkeen oli vuorossa lumienkelien tekeminen. Minulla tai Lilyllä ei ollut aavistustakaan, mitä nämä enkelit ovat. Chocolate kertoi, että enkelit ovat myyttisiä olentoja, joihin ihmiset uskovat ja että lumienkelit ovat vain kuvia, joita muodostetaan lumeen. En osaa sanoa, mitä mitä näiden lumienkelien olisi oikein pitänyt muistuttaa, tai tiedän siis että niiden pitäisi, muistuttaa näitä enkeleitä, mutta eipä minulla ollut aavistustakaan miltä enkeleiden pitäisi näyttää. Hauskaa se kuitenkin oli, joten väliäkö sillä, tuliko niistä sellaisia, kuin oli tarkoitus.

Seuraava puuha veikin sitten aika paljon aikaa, sillä rakensimme kaksi lumilinnaketta, myöhemmin luvassa olevaa lumisotaa varten. Tosin meillä oli pieni ongelma, kuinka olla lumisotaa kolmelleen, koska kolmesta ei saa kahta tasaista joukkuetta. No, ratkaisuna kutsuimme naapurimme Sky Fallin mukaan. Joukkueksi muodostui minä ja Chocolate vastaan Lily ja Sky Fall. Hävisimme Chocolaten kanssa lumisodan niukasti.

Päivän päätteeksi, kun ilta jo hämärtyi, rakensimme pihallemme lumilyhtyjä. Lumisodasta ehyeksi jääneet lumipallot saivat uuden tarkoituksen lumilyhtyinä, tosin ne eivät riittäneet, joten täytyi tehdä myös kasa uusia. Kotona nautimme vielä kupit kuumaa kaakaota ennen nukkumaan menoa.

 

Audioversio:

Audioversion musiikki ja äänitehosteet credits:

* Kevin MacLeod – Deck the Halls

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *