24 DecJoulukalenteri – Ponijoulu, päivä 24

24

Celestian vuosi 1016, päivä 184

Chocolaten kuume oli laskenut yön aikana ja hän pärjaisi päivä itsekseen kotona. Ottaisimme hänet muuten mukaan myymälälle, mutta hänen on pysyttävä tämä päivä sisällä, joten kävelymatka kotoa myymälällemme on poissuljettu, eikä hän näin ollen voi tulla mukaan. Pyysimme varmuuden vuoksi, että Sky Fall kävisi päivän aikana silloin tällöin varmistamassa, että Chocolatella on kaikki hyvin. Koska Chocolate ei enää varsinaista hoivaamista tarvitse, päätimme olla kutsumatta Lilyn vanhempia apuun ja pilaamatta yllätystä heidän osaltaan.

Töissä oli hiljainen päivä, mikä oli odotettavissa, kun tänään on lämpöjuhlan aatto ja lähes kaikki ponit ovat jo juhlavalmnistelujensa ostosten osalta tehneet. Tänään suljimme myymälän normaalia aiemmin, mutta me teemme näin joka vuosi, sillä lämpöjuhlan aatto hiljentää kylän aika perusteellisesti iltäpäivän alkutunteina. Toisaalta ihan hyvä, sillä kotona meitä odotti joulukoristelujen teko. Alunperin olimme ajatelleet tehdä sen jo eilen, mutta Chocolaten sairastuminen muutti suunnitelmia. Koristelu sujui hyvin ja hankimme jopa joulukuusen, kiitos muutamien kyläläisten avun.

Koristelujen päätteeksi Chocolate olikin jo aika naatti, joten hän meni nukkumaan. Me olimme vielä hetken valveilla, sillä meillä oli vielä hieman tehtävää. Lämpöjuhlassa lahjoja ei yleensä anneta, enkä usko että Chocolate edes niitä odottaa nytkään vaikka juhlinnan kohteena onkin joulu, mutta päätimme, että kun kerran joulua juhlitaan, niin annetaan sitten myös lahja.

Kun loput valmistelut olivat valmiit, menimme myös nukkumaan, sillä meidän olisi tarkoitus herätä ajoissa ennen Chocolatea, viimeistelläksemme jouluyllätyksemme.

Ai niin, olin ihan unohtaa. Juuri ennen kuin lähdimme tänään kotiin, vanhempani saapuivat, joten siltäkin osin kaikki on nyt hyvin. Mutta nyt pitää mennä nukkumaan, sillä huomenna pitää olla virkeä juhlimaan oikein olan takaa. Hyvää yötä!

 

Audioversio:

Audioversion musiikki ja äänitehosteet credits:

* Mysterious Renderer – March of the Toy Soldiers

Jätä kommentti