Joulukalenteri – Ponijoulu, päivä 03

3

Celestian vuosi 1016, päivä 163

Parin vapaapäivän jälkeen oli taas palattava töihin ja ajattelin ottaa joulun puheeksi töihin kävellessämme, mutta ennen kuin ehdin päästä asiaan, eräs vakioasiakkaamme tuli vastaan ja halusi tehdä kiireellisen tilauksen ja loppumatkan hän kulki kanssamme, joten en saanut tilaisuutta puhua Lilyn kanssa rauhassa. Töissä oli erittäin kiireellinen päivä, mikä ei ole epätavallista näin lämpöjuhlan lähestyessä, joten emme saaneet keskusteltua asiasta töissäkään. Juuri ennen kotiinlähtöä Chocolate tuli sitten liikkeeseen. Hän oli ollut kirjastossa jälleen kerran ja ajatellut, että hän voisi kävellä kanssamme kotiin. Emme siis saaneet keskusteltua asiasta kotimatkallakaan.

Kotiin päästyämme olimmee jo aika väsyneitä ja päätimme illallisen jälkeen mennä suoraan sänkyyn. Tässä vaiheessa päätin, että ehkä huomenna on parempi päivä ja mahdollisuus kertoa avautuu jossain kohdin. Itseasiassa Lily nukahti heti sänkyyn päästyään ja jo unten mailla, kuin myös itsekin heti kun saan tämän merkinnän valmiiksi, joten heippa hei! Huomiseen! Hyvää yötä!

 

Audioversio:

Audioversion musiikki ja äänitehosteet credits:

* Kevin MacLeod – Dance Of The Sugar Plum Fairies

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *