Celestian vuosi 1016, päivä 176
Ote Chocolate Surprisen päiväkirjasta, Chocolate surprisen luvalla:
“Tänään isi oli sairas, eikä voinut kirjoittaa päiväkirjaa, joten minä päätin auttaa ja kirjoittaa isin puolesta omaani. Kun heräsin aamulla isi ei ollut vielä noussut ylös eikä ollut noussut vielä aamupalan jälkeenkään. Äiti kävi katsomassa isiä ja kertoi, että isi on hieman sairas. Koska isi oli sairas, äidin piti käydä putiikilla laittamassa lappu oveen, että se on suljettu. On ikävää, että isi on sairas, mutta hän ei olut sillä lailla todella kamalan liian sairas ja hän pystyi leikkimään ja olemaan minun kanssani. Se oli mukavaa. Kävin päivällä myös lentämässä ulkona. Isi ei voinut tulla mukaaan koska hän oli sairas ja ulkona oli kylmä. Eikä isi osaa edes lentää. Olisin halunnut näyttää hänelle uuden temppuni ja isi ja äiti on sanonut, ettei kotona saa lentää sisällä. Kun tulin kotiin isi oli nukkumassa, vaikka ei ollut vielä nukkumaanmenoaika. Äiti sanoi, että sairaana väsyttää tavllista enemmän ja että nukkuessa paranee nopeammin. Minä päätin alkaa piirtämään ja isi on sanonut, että minä osaan piirtää hyvin. Minä piirsin äidin, isin ja minut. Äiti kehui piirrustusta ja laittoi sen keittiö pöydälle. Että kun isi huomenna herää, isi näkee sen. Kun mentiin nukkumaan, äiti luki minulle sadun. Yleensä äiti on väsynyt töiden jälkeen eikä jaksa lukea minulle yösatua. Siksi minä tykkäsin, että äiti luki minulle sadun.”
Lisäys (päivä 177):
Olin positiivisesti ilahtunut kun luin yllä olevan päiväkirjamerkinnän Chocolatelta (hänen luvallaan tietysti). On se hyvä, että minulla on joku joka pitää puolestani päiväkirjaa, kun minä en siihen itse kykene.
Audioversio:
Audioversion musiikki ja äänitehosteet credits:
* Kevin MacLeod – It Came Upon a Midnight Clear