Equestria Girls lehtiartikkeli Iltalehdessä

Tänään 22.7.2013 Iltalehti julkaisi nettisivuillaan (en tiedä löytyykö juttu myös printtilehdestä) Equestria Girls -aiheisen artikkelin.

Ponista ihmiseksi: Tyttöjen lempilelu My Little Pony on muuttunut vuosien aikana outoon suuntaan.

Lelufirma Harsbron vuonna 1983 esitelty My Little Pony ei ole enää lainkaan entisensä. 1980-luvun animaatiosarjana ja muovisina ponileluina tunnettu brändi on nimittäin kokenut vuosien saatossa suuren muutoksen.

Ponit ovat muuttaneet ulkonäköään 1980-luvun jälkeen useasti, mutta uusimmassa muutoksessa itse ponia saa jo etsiä. Elokuussa maailmalla dvd:lle tuleva uusin My Little Pony -elokuva “Equestria Girls” (Hevostytöt) on nimensä mukaisesti muuttanut ponit tytöiksi.

Huffington Post -lehti julkaisi kuvan uudesta ponista, joka on puoliksi tyttö ja puoliksi poni. Uudella lelulla on jalassaan saappaat ja lyhyt minihame. Ponin korvat ja paksu harja sentään ovat yhä päässä.

En oikein tiedä mitä sanoa tästä artikkelista, en ainakaan mitään liian positiivista, joten jätän artikkelin arvioimisen teidän harteillenne. Mielestäni, kun kerran jutun aiheesta julkaisivat, olisivat edes kertoneet milloin se esitetään TV:stä. Itse toki tiedän tuon TV-esitysajan, kun sitä henkilökohtaisesti Neloselta kysyin, mutta suuri yleisö tuskin tietää ja tuskin tietää tämä toimittajakaan, joka ei edes sellaista pientä vaivaa viitsinyt asian eteen nähdä. Tietysti on helpompaa tehdä juttu jo olemassa olevian lähteiden (Huffington Post ja Equestria Girls -traileri) pohjalta, kuin käyttää hieman lisäaikaa tuodakseen artikkelille jotain lisäarvoa.

13hasbro-articleLarge

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *