Joulukalenteri – Ponijoulu, päivä 25

25

Celestian vuosi 1016, päivä 185

Jouluaamumme alkoi normaaliaamua aikaisemmin, sillä yllättääksemme Chocolaten, meidän täytyy käydä hakemassa vanhempamme majatalolta. Kun saavuimme majatalolle vanhempamme olivat syömässä ammiaista, jonka jälkeen lähdimme takaisin kotia kohti Chocolaten isovanhempien seurassa. Matka sujui hyvin ilma ei onneksi ollut kovin kylmä ja lunta satoi hiljalleen. Päästyämme kotiin, vanhempamme laittoivat lahjansa kuusen juurelle. Sen jälkeen olikin vuorossa operaatio “herätä Chocolate”. Menimme Chocolaten sängyn ympärille niin, että Lily oli vanhempineen toisella puolella, kun itse olin omien vanhempieni kanssa toisella puolella. Siinä sitten Chocolatea herättelimme “Herätys kultapieni, on jouluaamu. Avaahan silmäsi, meillä on sinulle yllätys.”. Chocolate availi hitaasti silmiään, sanoen “Äiti. Isi. huomnta isiäiti, huomenta isi-isä, huomenta äitiai…”, tässä vaiheessa hän tajusi, että isovanhemmatkin olivat paikalla ja uninen ilme muuttui leveästi hymyileväksi, kun me kaikki halasimme häntä yhtäaikaa.

Syötyämme (Chocolate, minä ja Lily) aamiaisen oli vuorossa lahjojen avaus. Chocolaten ilmeestä päätellen hän ei ollut odottanut sellaisia. Hän avasi ensiksi meidän lahjamme, joka oli lelufiguuri yhdestä kuuluisista Harmonian elementtien kantajasta nimeltään Pinkie Pie ja hänen elementtinsä oli nauru. Ihan hyvä valinta, kun ainakin sillä hetkellä Chocolatella oli oikein leveä hymy kasvoillaan ja muutenkin hän on yleisesti ottaen aika iloinen luonteeltaan. Omien vanhempieni lahja oli seuraavana vuorossa ja sieltä paljastui kirja, joka oli uusin osa “Daring Do” kirjojen sarjassa. Ihmeellistä, että kirjasarja on yhä voimissaan kymmenien vuosien jälkeen ja uusia kirjoja ilmestyy tasaiseen tahtiin, muistelen lukeneen, että tämä osa on 50. kirja sarjassa. Seuraava lahja (joka oli oikeastaan kaksi lahjaa) oli sitten Lilyn vanhemmilta. Ensimmäinen paketin sisältämä asia oli Lilyn isän kirjoittama poni-mehiläis -sanakirja (Lilyn isä osaa puhua mehiläistä). Tämän lisäksi paketissa oli myös Lilyn äidin neulomat siipien lämmittäjät Chocolatelle.

Me aikuiset emme olleet ostaneet toisillemme lahjoja, mutta meille siinä oli jo tarpeeksi lahjaa, että saimme viettää aikaa yhdessä. Tosin me Lilyn kanssa saimme yllättäen lahjan Chocolatelta. Se oli maalaus, jossa minä ja Lily olimme polvillamme lattialla ja katsoimme siinä lattialla nukkuvaa Chocolatea. Vielä enemmän hämmästyimme, kun näimme nimikirjoituksen taulussa “Chocolate Surprise”. Chocolate oli siis itse maalannut taulun. Vau! Isin pikkutaiteilija yllättää jälleen. Jos joku tätä päiväkirjaa joskus sattuu lukemaan, niin hänen tietää tasan tarkkaan, mitä mieltä olen Chocolaten tulevaisuudesta ja kyvyistä. Tosin ihmettelen, mistä hän tuon taulukankaan on saanut, sillä en muista, että olisimme hänelle sellaista ostaneet. Liekö tässä syy viikkojen takaiseen rahapyyntöön “piirrustus- ja teidetarvikkeita varten”, mikä puolestaan tarkoitaisi, että Chocolate oli todella luottavainen joulun suhteen tai hän on ollut oli aikomuksena tehdä jotain tällaista joka tapauksessa tai sitten hän vain osti “tarvikkeet” varmuuden vuoksi.

Lahjojen jaon jälkeen oli vuorossa yleistä seurustelua ja yhteisen ajan viettoa.Eräässä vaiheessa päivän ollessa jo pitkällä, huomasimme yhtäkkiä kuusen alla olevan kirjekäärön, jota kukaan meitä ei ollut sinne laittanut. Sen päällä oli teksti “Chocolate Surprise”, eli se oli siis Chocolatelle osoitettu. Sen päällä oli myös hyvin arvovaltaiselta näyttävä sinetti. No, mikäs siinä pyysimme Chocolatea avaamaan ja lukemaan sen ääneen (kun oma varsa saa odottamatta kirjeen tuntemattomalta lähettäjältä, haluamme vanhempina tietää mitä siinä sanotaan).

Arvoisa alamaiseni Chocolate Surprise,

kirjoitan tämän kirjeen kertoakseni, että prinsessa Adora löysi tiensä palatsiimme ja yhdessä Velhottaren kanssa pystyimme palauttamaan hänet omaan maailmaansa. Adora halusi vielä kerran kiittää avustasi ja osana kiitosta hän olisi halunnut kutsua sinut vierailulle Etherialle, mutta valitettavasti siellä vallitseva tilanne ei ole sopiva nuorelle varsalle tai edes aikuiselle ponille, mutta antamasi apu on ehdottomasti palkitsemisen arvoinen, vaikkei se Equestriaan vaikuttanut, on sillä suuri merkitys Etherialle, joten sinut ja perheesi on täten kutsuttu minun ja siskoni henkilökohtaisina vieraina seuraviin Suuriin Vuosijuhliin (tähän sisältyy muun muassa kuljetukset ja majoitus). Tärkemmat tiedot ja ohjeet saapuvat kirjeitse lähempänä vuosijuhlaa.

Oikein hyvää lämpöjuhlaa toivottaen,

Equestrian prinsessa Celestia

Henkilökohtainen kiitoskirje prinsessa Celestialta Chocolatelle, tarvitseeko edes sanoa kuinka ylpeä olen nyt tyttärestäni (vaikka olenhan minä hänestä aina ylpeä ilman kuninkaallista kiitoskirjettäkin). Selvisipä nyt sekin, että Adora on siis todellinen ja meidät on kutsuttu prinsessojen henkilökohtaisiksi vieraiksi seuraaviin Suuriin vuosijuhliin. No tässä onkin hieman sulattelemista ja en kyllä mitään tällaista olisi osannut odottaa tältä päivältä.

Myös loppupäivä kului siinä mukavasti yhdessä oleskellen ja päivän päätti Lightning Scentin järjestämä ilotulitus. Valoshowt ja ilotulitukset olivat hänen erityisosaamisensa, ja kun olin kuullut siitä viedessämme Chocolaten yökylään, pyysin häntä tälle illalle järjestemään ilotulituksen, joka ei nyt varsinaisesti jouluun kuulu (ainakaan Chocolaten kirjojen perusteella), mutta lämpöjuhlassa, mikä tänään myös on ja jota muut ponit juhlivat, sellainen ei ole ennen kuulumatonta.

Ilotulituksen jälkeen Chocolate oli niin väsynyt päivän puuhista, ettei edes sisälle ehtinyt vaan nukahti ulko-oven eteen ulos, mistä me sitten hänet sänkyyn kannoimme. Kovin kauaa, emme me aikuisetkaan jalkeilla sen jälkeen olleet kun oli tämä meillekin pitkä päivä ollut. Vamhempamme eivät palenneet majatalolle, vaan jaivät meille yöksi, mutta se oli tosin aina ollutkin tarkoituksena. Majatalomajoitus oli alunperinkin ollut vain, jotta voisimme yllättää Chocolaten.

 

Audioversio:

Audioversion musiikki ja äänitehosteet credits:

* Kevin MacLeod – It Came Upon a Midnight Clear
* Kevin MacLeod – We Wish You
* Mysterious Renderer – March of the Toy Soldiers
* Kevin MacLeod – Silent Night
* Kevin MacLeod – Jesu

 

pony_xmas_2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *