Oikein hyvää joulua ja jouluaattoa!
Tämä on jouluinen poneja (G1) sisältävä (joulu)tarina, joka saa tänään julkaisunsa tämän blogin lisäksi myös Paratiisikartano-foorumin joulukalenterissa.
Yönä synkkänä ja myrskyisenä, iltana pimeän öisenä.
Minty kuulee oveltaan koputuksen, hyvin oudon ja erikoisen.
Hän säntää oven avaamaan ja koputtajan tapaamaan.
Mutta poissa koputtaja jo on, Minty oli liian vauhditon.
Muta jotain outoa oven takaa löytyy ja siitä Minty ihan äimistyy.
Siellä on vauva korissa, pienen pikkuruisessa.
“Cotton Candy!” Minty huutaa, “Tulepas tänne katsomaan”.
Vauvaa katsovat he ihaillen ja valtavasti ihmetellen.
“Täällä on kirje.” Minty tokaisee ja reippaasti sen aivaisee.
“Arvoisa vastaanottaja…” kirje alkaa, “Tässäpä lapsessa on taikaa”.
“Hyvää huolta pitäkää vauvasta tästä ja elämänne voi olla varsin lystikästä”.
“Lapsi tää ei ole turvassa maailmassa ihmisten, joten toin hänet puolelle tälle sateenkaaren.”
“Hänelle tulevaisuus loistava ennustettu on, aivan mahdottoman uskomaton”.
“Kunhan pidätte hänet turvassa, kodissa rakkaassa”.
“Jottei voimat pimeyden häntä viedä, vois, on hänet pidettävä maailmasta ihmisten pois”.
“Kunnes koittaa aikuisuus ja turvattu on hänen tulevaisuus.”
Signeerauksena kirjeessä on vielä M-kirjain, muuten paperi on paljaista paljain.
Minty vauvan löytäjänä, on lapselle aina läheisimpänä.
Myös ponit muut häntä rakastaa ja kaikkensa hänelle antaa.
On nyt Butterscotch aikaa viettämässä ja lapsen kanssa leikkimässä.
On heillä oikein hauskaa ja nauru kauas raikaa.
On mennyt rikki toisella lelu, mutta antelias on lapsemme sielu.
Hetkeäkään empimättä, on hän korvaamassa lelua rikki mennyttä.
On mieli taas toisella iloinen, kiitos lapsemme epäitsekkyyden.
“Kiitos lelusta tästä, teen kaikkeni estääkseni sitä särkymästä”.
“Umm… Blue Belle tuo ei ole hyvä ajatus tai on kohta päälläsi iso lumikinostus”.
Varttuessa lapsellemme alkaa selvitä, eipä taida olla minulla peukalo keskellä kämmentä.
Kädentaitojaan hän käyttää hyvään, kun hän lelujaan jakaa pikkuponeille lähikylään.
Snuzzle tarkkailee lastamme iloiten ja hänen kädentaitojaan ihaillen.
“Kumpa kavioilla näilläkin veistellä vois, todella hauskaa se varmaan ois”.
Eräänä päivänä kirkkaana, lumisella rinteen reunalla.
Blossomin jalka luiskahtaa, reaunalta hän tipahtaa.
Kohti tuhoa varmaa, tuleeko päivästä tästä todella synkkä ja harmaa.
Lapsemme avuttomana tapahtumaa katselee ja ja pahinta odottelee.
Lapsi tää maahan epätoivoisena maahan lysähtää, mutta sitten yhtäkki jokin jysähtää.
Kun lapsen epätoivoisen kädet koskettaa maata, ei tapahtumia todeksi uskoa saata.
Ilmestyy kuin tyhjästä ilmiöt valoisat ja kädet hohtavat todella valtavat.
Ne Blossomin kiinni ilmasta nappaa, edestä kivien jotka uhkaavat tappaa.
Siitä on aikaa, kun kirje kertoi lapsessa olevan taikaa.
Nyt siitä ei ole enää epäilystäkään ja saa siitä Blossom kiittää henkeään.
Mutta päättyi kaikki onnellisesti ja Blossom lupaa jatkossa kävellä varovaisesti.
Loppuu lapsuus ja on aika aikuisuuden, kun koittaa aika ennustetun tulevaisuuden.
Tekee nyt miehemme ison päätöksen, “Nimeeni tarvitsen pienen muutoksen”.
Vaikkei hän ole mikään ukki, päättää hän “Nimeni on jatkossa Joulupukki”.
Mutta asukkaille ponimaan, hän pikku-Nikolaus tulee aina olemaan.
On haikeaa ja hyvästit sanotaan, vaikka jo seuraavana aamuna taas tavataan.
Mutta tämä on aika ensimmäinen, kun on Nikolaus matkaamassa sateenkaaren tuolle puolen.
Maailmaan ihmisten, olentojen toisinaan niin kummallisten.
Odottaa siellä myös ehkä voimat pahuuden, mutta ne eivät ole mitään edessä hyvyyden taikuuden.
“Nähdään taas poniystäväin! Aamulla palaan taas tänne päin.”
“Siihen asti koittakaa pärjätä. Mutta koskaan en voisi teitä hyljätä.”
“Suru pois Minty, äideistä parhain. Olen takaisin taas aamulla varhain.”
“Sitten taas vuoden kanssanne viettää saan, kunnes on taas aika lähteä lahjoja jakamaan.”
Jo saapuu jouluyö,
ohi on pukin työ.
Vuosi aikaa on seuraavaan urakkaan,
nyt hän haluaa vain nukkumaan.
Yhdessä perheensä parhaan, karvaisen hyvin armaan.