Esittely: Equestria Girls DVD & Blu-Ray

Nyt kun Equestria Girls 2 on virallisesti julkistettu, on hyvä aika katsastaa ensimmäisen Equestria Girls -animaatioleffan DVD ja Blu-Ray -julkaisut. Nämä esiteltävät julkaisut tulevat eri julkaisualueilta. DVD on Yhdysvaltajulkaisu ja Blu-Ray on vastikään julkaisunsa saanut Saksajulkaisu.

Toisin kuin peruskausien kanssa, Suomifanit ovat olleet varsin onnekkaita Equestria Girlsin kanssa. Kyseinen leffa tuli televisiosta suht nopeasti, vaikka vain maksukanavalta. Mutta tämän lisäksi leffa on katsottavissa niin Ruutu+ -palvelussa, kuin Netflixissä, jossa se ei ole ainoastaan katsottavissa teräväåiirtona, mutta myös dubattuna tai tekstitettynä omasta mausta riippuen. Toki DVD/Blu-Ray julkaisua ei Suomidubilla tai -tekstityksellä ole julkaistu, mutta itselleni henkilökohtaisesti riittää, että julkaisu sisältää alkuperäiset englanninkieliset äänet ja ehkä englanninkieliset tekstit.

Mutta sitten itse asiaan ja aloitetaan esittely DVD-julkaisusta, joka julkaistiin Yhdysvalloissa elokuun 2013 alkupuolella. Julkaisu tulee slipcover-kantisessa keepcase-kotelossa. Slipcover-kansissa on käytetty paikoitellen holofoliota sekä osa siitä on kohokuvioitu. DVD:llä on Equestria Girls leffa ja muutamia extroja. 

eg_dvd_cases_front

eg_dvd_case_back   eg_dvd_disc

eg_valikko_dvd

 

Bonusmateriaaleista ensiksi mainittakoon pieni 3-osainen dokumentti Equestria Girlsiin liiittyen, jossa elokuvan tekijät kertovat asioista kuten musiikista ja elokuvan tarinasta. Omasta mielestäni tämä dokumentti oli parasta antia ekstroissa, mutta olenkin aina ollut heikkona kaikenlaisiin making of ja behind the scenes .dokkareihin. Harmi ettei dokumentti ollut pidempi (yhteiskesto on hieman yli 20 minuuttia).

eg_dvd_docu_meghan
Kuvassa Meghan McCarthy Equestria Girlsin kirjoittaja.

Muita ekstroja ovat karaokeversiot kahdesta leffan laulusta: Equestria Girls (myös ruokalalauluna tunnettu) ja A Friend For Life (lopputeksteistä).

eg_dvd_karaoke

Kaikkein hyödyttömin My Little Ponyyn liittyvä ekstra tässä julkaisussa on taatusti “Ponify Yourself” – lyhyt noin minuutin mittainen video, jossa näytetään still-kuvia itsensä ponifoineista tytöistä (alla oleva kuva ehkä avaa hieman paremmin asiaa).

eg_dvd_ponyfy

Viimeisena My Little Ponyyn liittyvänä ekstrana löytyy tulostettava PDF-muotoinen noin A4-kokoinen leffajuliste.

eg_dvd_printposter

Viimeinen ekstra levyllä on jotain täysin My Little Ponyyn liittymätöntä, enkä tajua mitä se tällä levyllä tekee. Jos se olisi ollut ennen alkuvalikkoa oleva mainos kuten levyllä oleva Littlest Pet Shop -DVD mainos, olisi se ollut hieman järkeenkäyvämpää, mutta nyt en tiedä mitä siitä sanoa. Tämä viimeinen ekstra on jokin outo preview, jostain “Hana Zuki” nimisestä jutusta.

eg_dvd_hanazuki1

eg_dvd_hanazuki2

 

DVD:stä itsessään ei paljoa sanottavaa ole se on NTSC laatuiselta (480p) DVD:ltä voi odottaa. Äänet ovat 5.1, mikä on ollut uusi normi viimeaikaisissa Shout! Factory-julkaisuissa (G4). Itselleni tämä julkaisu oli hieman kuin sellainen välivaihe, että empahan ainakin jonkinlaatuisena virallisena julkaisuna odottaessani mahdollisesti tulevaa eurooppalaista blu-ray -julkaisua, sillä tämän DVD:n kanssa yhtäaikaa julkaistu Blu-Ray oli alue A lukittu.

Ja tästä sitten pääsemmekin sitten toiseen esittelyn kohteistamme eli Equestria Girls -saksajulkaisuun ja sen Blu-Ray versioon, sillä samaan aikaan julkaistiin myös DVD. Itse olen viimeiset puoli vuotta tarkkaillut kuin hai laivaa Amazonin Britti ja Saksa sivustoja, että kumpi julkaisee eurooppaversion DVD:stä ja/tai Blu-Raystä. Lopullaan joulukuussa silmiini osui tieto tammikuun lopussa julkaistavasta Saksaversiosta, mikä oli hyvä juttu kahdestakin syystä. 1) todennäköisyys myös Blu-Ray versioon on hyvä (tässä vaiheessa olin nähnyt vain Amazon-listauksen DVD:tä). 2) Saksaversiossa on todennäköisesti mukana myös englanninkieliset äänet. Ja kuinka ollakaan molemmat edellä mainituista toteutui.

Se mikä ei-sanksankielisiä eniten ärsytti 1. kauden Blu-Ray julkaisussa (Saksa on edelleen ainoa paikka maailmassa, jossa G4-jaksoja on virallisesti blu-raynä julkaistu) on nyt ainakin tässä julkaisussa korjattu (saa nähdä kuinka myöhemmin tänä vuonna julkastavan 2. kauden kausisetin kanssa käy). Tämä tarkottaa sitä, että kuva on oikea kunnon 1080p/24fps eikä 1080i/25fps. Lisäksi äänet ovat 5.1 surroundina myös englantiääniraidalla. Leffassa on saatavilla myös englanninkielinen tekstitys, vaikkei tämän puuttumisesta 1. kauden kohdalla kauheasti ollutkaan marinaa. Tämä julkaisu on myös multiregion (A/B/C) joten sen pitäisi toimia blu-ray toistimilla ympäri maailman. Tosin USA:ssa ja Kanadassa asuvat todennäköisesti eivät tätä julkaisua osta, sillä kuten aiemmin mainitsin, he saivat jo Blu-Ray -julkaisunsa viime syksynä, mutta eurooppalaisille faneille, jotka haluavat Blu-Rayn englantiäänillä, tämä on tätä kirjoitettaessa ainoa vaihtoehto ja muidenkin vaihtoehtojen ilmaantuessa varteenotettava silloinkin.

eg_br_case_front   eg_br_case_back

eg_br_case_in

eg_valikko_br

Equestria Girls Blu-Ray saksajulkaisu tulee perus keepcase kotelossa. Julkaisun etukannen kuva on peräisin leffajulisteesta ja takakansikuva, kuin myös levytaide Yhdysvaltajulkaisusta. Kansipaperin kääntöpuolella on mainostettuna muita Eel Kids:n ponijulkaisuja. Tämä julkaisu sisältää myös joitain extroja, jotka ovat keskittyneet yhden teeman ympärille, joka on Equestria Girls -livemusiikkivideo (linkki). Itse tuo musiikkivideo englannin- ja saksankielisinä löytyy tästä julkaisusta. Muita siihen liittyviä ekstroja ovat lyhyt (ja kirjaimellisesti) noin minuutin mittainen dokumentti sen tekoon liittyen (tekstitys saksaksi). Myös ohjeet siihen kuinka tuota Equestria Girls Stomp -nimistä tanssia tanssitaan löytyvät videomuodossa ekstroista. Muita ekstroja ovat hahmoprofiilit keskeisimmistä hahmoista (vain Saksaäänet) sekä leffatrailerit englanniksi ja saksaksi. Itse kuvittelin, että traileri olisi kummallakin kielellä sama, muun paitsi äänten kohdalla, mutta englantiversio oli se, jossa soi “Magic of Friendship” kappale (ei mukana varsinaisessa leffassa) taustalla ja Saksaversio oli jotain ihan muuta (siis tietysti se oli leikkeitä ja kohtauksia itse leffasta, mutta sisällöltään ei todellakaan sama).

eg_br_extra_brand_anthem
Kuva Equestria Girls live musiikkivideosta
eg_br_extra_behind_stomp_2
Kuva Equestria Girls live musiikkivideo dokumentista
eg_br_extra_behind_stomp_4
Toinen kuva Equestria Girls live musiikkivideo dokumentista
eg_br_extra_stomp_guide2
Kuva Equestria Girls Stomp tanssiohjeista

Kuvanlaadullisesti tämä blu-ray julkaisu näyttää upealta, mutta sehän se yleensä onkin syynä, miksi Blu-Ray valitaan DVD-julkaisun sijaan. Tosin leffassa on pari kohtaa jossa kuvanlaatu ei ole loistavaa, mutta se ei ole tämän julkaisun vika, sillä samat kuvanlaatuongelmat ovat mukana myös Pohjois-Amerikka julkaisussa. Kuinka minä tiedän tämän? No olen nähnyt Blu-Ray rip version siitä ja vertailun vuoksi tätä esittelyä varten latasin sen koneelleni. Tietysti tuo rippi on hieman pakattu verrattuna pakkaamattomaan Blu-Ray kuvaan, mutta mutta samat jutut olivat kyllä siinäkin huomattavissa. Pääosin nuo kuvanlaatuongelmat esiintyvät siinä hämärässä kohtauksessa jossa Sunset Shimmer ja Twilight Sparkle keskustelevat lokerikkojen luona. Tosin pientä kuvan laadun huonontumista on nähtävissä myös ruokalalaulun aikana, kun Twilightin lauluosuuden alussa, sekä heti kun leffa alkaa ja yötaivasta näytetään. Pysäytyskuvissa ne eivät näytä niin pahalle kuin liikkuvana kuvana. Alla on muutama kuva näistä kuvanlaadullisista jutuista (kannattaa katsoa kuvat sompana, sillä näissä pienemmissä ei nuo kuvanlaatuseikat välttämättä kunnolla näy).

eg_laatu1_br

eg_laatu2_br

eg_laatu3_br

Mutta ei kannata noiden kuvanlaatujuttujen häiritä sillä ainakin se 95% (luultavasti ylikin) leffasta näyttää varsin upealta.

eg_kaappaus4_br

eg_kaappaus1_blu

eg_kaappaus3_br

eg_kaappaus5_br

Alla muutama DVD/blu-ray kuvanlaatuvertailullinen kuva

eg_br_dvd_vertailu_HD_1
DVD (NTSC) / Blu-Ray kuvanlaatuvertailu 1 – koko kuva 50/50 (HD-resoluutiolla)
eg_br_dvd_vertailu_HD_2
DVD (NTSC) / Blu-Ray kuvanlaatuvertailu 2 – sama puolikuva molemmilla laaduilla (HD-resoluutiolla)
eg_br_dvd_vertailu_DVD_1
DVD (NTSC) / Blu-Ray kuvanlaatuvertailu 3 – koko kuva 50/50 (DVD-resoluutiolla)
eg_br_dvd_vertailu_DVD_2
DVD (NTSC) / Blu-Ray kuvanlaatuvertailu 4 – sama puolikuva molemmilla laaduilla (DVD-resoluutiolla)

 

Loppuyhteenvetona todettakoon, että molemmat ovat ihan kelpo settejä. Tietysti nyt kun Ssaksajulkaisu on saatavilla ei meillä eurooppalaisilla ole mitään syytä Pohjois-Amerikka DVD-versioita ostaa ellei sitten ole kiinnostunut sen extroista tai saksankieliset valikot eivät kiinnosta. Extrat eivät kummassakaan päätä huimaa, mutta itse leffa ainakin itselleni on se pääasia.

Nyt sitten vain Equestria Girls – Rainbow Rocks leffaa DVD:lle ja Blu-Raylle odottelemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *